Olen pyöräillyt kesällä yli 100 km. Enemmän kuin varmaan viimeisenä neljänä vuonna yhteensä. Hyvä minä! :) Enemmänkin kilometrejä olisi varmaan kertynyt, jos poikaystävällä olisi fillari. Kun olen hänen kanssaan lähtenyt jonnekin, on tuntunut fiksummalta mennä samaa matkaa, eli käytännössä sitten julkisilla.
Olen kuitenkin tälläkin fillaroinnilla säästänyt jo pitkän pennin onnettomasta kesäbudjetistani.
Lisäksi kesällä tulee jotenkin fiilis lähteä pelaamaan kesälajeja. Tässä on käyty pari kertaa frisbeegolffaamassa ja tutustuttu lähimpään minigolfrataan. Mukavaa, kun kaverit on halunnut tehdä jotain aktiivistakin - keväällä ja talvella kaveriporukkamme kohtaamiset on rajoittunut syömiseen ja juomiseen. Hehe.
lauantai 30. kesäkuuta 2012
tiistai 12. kesäkuuta 2012
Tuhlaajapoika
Hei taas kaikki!
Olen kadonnut ja palannut takaisin! Vähän parempana kuin aiemmin tällä kertaa.
Välissä kävi niin, että kevät vei voimani. Katselin tuossa viimeisimpiä kirjoituksiani tuolta helmikuulta, ja niissä on aika kurja sävy. Olen kuitenkin iloinen, että olen ne kirjoittanut tänne, koska en tämän kevään fiiliksiäni oikein muualle olekaan voinut tai uskaltanut kirjoittaa. Ainakaan juuri silloin, kun asioita tapahtui. Eipä täälläkään paljon lue, mutta vähän pintaa kuitenkin siitä, millaista tuossa kevättalvella oli.
Viimeisimmän kirjoituksen jälkeen on jäänyt painonhallintateemat vähän vähemmälle elämässä, koska tuli tosiaan sen verran isoja ongelmia eteen. En moneen viikkoon nukkunut kunnolla, mielialat menivät yhä vain mustempaan, ja terveydenhoitajan, lääkärin ja psykologin kanssa keskusteltuani sain lopulta masennuslääkityksen. Nyt on nyöri kesän myötä höllentynyt kaulani ympärillä, ja varmasti psykologin kanssa keskustelu sekä lääkkeet ovat edesauttaneet myös osaltaan stressin vähenemistä. Viimeksi lääkäriä ja psykologia nähdessäni he raportoivat ainakin selkeästä muutoksesta olemuksessani. En itse sitä oikein sitä ennen tiedostanutkaan - onneksi lääkäri sanoi asiasta suoraan! (Olen ehkä vähän rakastunut lääkäriini. Viimeksi hänen vastaanotollaan käydessäni hänellä oli punaiset farkut. Oih! <3 Poikaystäväni on keksinyt tekosyitä olla käyttämättä punaisia farkkujaan. Ehkä minun pitää vihjaista tästä asiasta hänelle hellävaraisesti.)
Hiljalleen alkaa olla sellainen olo, että voisi harrastaa taas vähän jotain liikuntaakin :) Nyt olen köyhäillyt ja julkisen liikenteen käyttämisen sijasta fillaroinut joka paikkaan. Yhtenä päivänä iski vähän laiskuus ja menin leffateatteriin bussilla, mutta muuten olen nyt kesäkuun ajan sotkenut pyörällä ympäriinsä. Kotoani on keskustaan reilu 7 km, mistä tulee jo ihan mukava edestakainen lenkki yhdellä kertaa. Kunhan kesäopintoni tästä tällä viikolla loppuvat ja voin keskittyä palkkatyöhön, pyöräilyyn ja rentoutumiseen, koetan parhaani mukaan lisätä muutakin liikuntaa. En halua vain mielettömiä reisilihaksia vaan edelleen myös massaa pois.
Vihreät lempifarkkuni odottavat edelleen kaapin perällä. Kyllä minä vielä! Ja jos tähän malliin pyöräilen kesän halki, loppukesästä kunto voi olla sen verran kohonnut, että YOL:n (tai noh, nykyisen UniSportin) jumppatunnit eivät enää ole hirveää tuskaa. Jälleen siis yrittämään.
Ja antakaa anteeksi katoamiseni! Yritän olla tekemättä sitä enää :)
Olen kadonnut ja palannut takaisin! Vähän parempana kuin aiemmin tällä kertaa.
Välissä kävi niin, että kevät vei voimani. Katselin tuossa viimeisimpiä kirjoituksiani tuolta helmikuulta, ja niissä on aika kurja sävy. Olen kuitenkin iloinen, että olen ne kirjoittanut tänne, koska en tämän kevään fiiliksiäni oikein muualle olekaan voinut tai uskaltanut kirjoittaa. Ainakaan juuri silloin, kun asioita tapahtui. Eipä täälläkään paljon lue, mutta vähän pintaa kuitenkin siitä, millaista tuossa kevättalvella oli.
Viimeisimmän kirjoituksen jälkeen on jäänyt painonhallintateemat vähän vähemmälle elämässä, koska tuli tosiaan sen verran isoja ongelmia eteen. En moneen viikkoon nukkunut kunnolla, mielialat menivät yhä vain mustempaan, ja terveydenhoitajan, lääkärin ja psykologin kanssa keskusteltuani sain lopulta masennuslääkityksen. Nyt on nyöri kesän myötä höllentynyt kaulani ympärillä, ja varmasti psykologin kanssa keskustelu sekä lääkkeet ovat edesauttaneet myös osaltaan stressin vähenemistä. Viimeksi lääkäriä ja psykologia nähdessäni he raportoivat ainakin selkeästä muutoksesta olemuksessani. En itse sitä oikein sitä ennen tiedostanutkaan - onneksi lääkäri sanoi asiasta suoraan! (Olen ehkä vähän rakastunut lääkäriini. Viimeksi hänen vastaanotollaan käydessäni hänellä oli punaiset farkut. Oih! <3 Poikaystäväni on keksinyt tekosyitä olla käyttämättä punaisia farkkujaan. Ehkä minun pitää vihjaista tästä asiasta hänelle hellävaraisesti.)
Hiljalleen alkaa olla sellainen olo, että voisi harrastaa taas vähän jotain liikuntaakin :) Nyt olen köyhäillyt ja julkisen liikenteen käyttämisen sijasta fillaroinut joka paikkaan. Yhtenä päivänä iski vähän laiskuus ja menin leffateatteriin bussilla, mutta muuten olen nyt kesäkuun ajan sotkenut pyörällä ympäriinsä. Kotoani on keskustaan reilu 7 km, mistä tulee jo ihan mukava edestakainen lenkki yhdellä kertaa. Kunhan kesäopintoni tästä tällä viikolla loppuvat ja voin keskittyä palkkatyöhön, pyöräilyyn ja rentoutumiseen, koetan parhaani mukaan lisätä muutakin liikuntaa. En halua vain mielettömiä reisilihaksia vaan edelleen myös massaa pois.
Vihreät lempifarkkuni odottavat edelleen kaapin perällä. Kyllä minä vielä! Ja jos tähän malliin pyöräilen kesän halki, loppukesästä kunto voi olla sen verran kohonnut, että YOL:n (tai noh, nykyisen UniSportin) jumppatunnit eivät enää ole hirveää tuskaa. Jälleen siis yrittämään.
Ja antakaa anteeksi katoamiseni! Yritän olla tekemättä sitä enää :)
tiistai 7. helmikuuta 2012
Angstipäivä
Eilen oli vähän kurja olo. Kirjoitin erään luennon alussa lyhyesti fiiliksiäni itsestäni ja ympäröivistä ihmisistä ja maailmasta ylös:
"Tänään minua vituttaa. Tahtoisin olla kuin se yksi tyttö, josta en tiedä, mihin hänessä tarttuisin, jos saisin tilaisuuden. Ja minussa on liikaa, mihin tarttua, ja voin taas pahoin, niin kuin keväisin."
Tiivistetysti: tajusin olevani ehkä vähän ihastunut erääseen opiskelukaveriin. Toisaalta en taas tiedä varmasti, onko tämä vain sellaista ihailua, että haluaisin olla kuin hän, sillä hänellä on uskomattoman timmi kroppa ja äärettömän hyvä maku ja huhhuh nimittäin.
No joo. Olen muutenkin ollut vähän tällaisen riepottelevan elämänvauhdin vietävissä vähän aikaa. Eilen helpotti oloa, kun kävin pitkällä kahvilla yhden kaverin kanssa juttelemassa maallisista asioista ja ihmissuhteista ja sen jälkeen vuokrasin leffan ja vietin koti-illan poikaystävän kanssa. Tänäänkin sitten juorusin erään vanhan lukiokaverin kanssa pitkän kaavan mukaan, minkä jälkeen olo on taas vähän ihmisempi. Mutta aikaa ei oikein omalle hyvinvoinnille tunnu riittävän, ja syödäkin pitää juuri silloin kun sattuu ehtimään ja sitä, mitä sattuu saamaan, joten mieliteot saavat helposti vallan. Mitään liikuntaakaan ei ole tullut harrastettua. Vapaa-aikaa tuntuu olevan lähinnä aamuisin ja illalla yhdentoista jälkeen, ja jossain välissä pitää nukkuakin, ja sali menee kympiltä kiinni. Ääääääääääää, kevätstressi! Paino käväisi jossain vaiheessa tosiaan kaksinumeroisessa luvussa, mutta on taas palannut sinne väärälle puolelle näiden aikataulujen ja tapojen vuoksi. Yh.
Tosin saria kokeilin yksi päivä, ja se menee ylle! Pitää vielä opetella kääriytymään siihen oikeaoppisesti.
"Tänään minua vituttaa. Tahtoisin olla kuin se yksi tyttö, josta en tiedä, mihin hänessä tarttuisin, jos saisin tilaisuuden. Ja minussa on liikaa, mihin tarttua, ja voin taas pahoin, niin kuin keväisin."
Tiivistetysti: tajusin olevani ehkä vähän ihastunut erääseen opiskelukaveriin. Toisaalta en taas tiedä varmasti, onko tämä vain sellaista ihailua, että haluaisin olla kuin hän, sillä hänellä on uskomattoman timmi kroppa ja äärettömän hyvä maku ja huhhuh nimittäin.
No joo. Olen muutenkin ollut vähän tällaisen riepottelevan elämänvauhdin vietävissä vähän aikaa. Eilen helpotti oloa, kun kävin pitkällä kahvilla yhden kaverin kanssa juttelemassa maallisista asioista ja ihmissuhteista ja sen jälkeen vuokrasin leffan ja vietin koti-illan poikaystävän kanssa. Tänäänkin sitten juorusin erään vanhan lukiokaverin kanssa pitkän kaavan mukaan, minkä jälkeen olo on taas vähän ihmisempi. Mutta aikaa ei oikein omalle hyvinvoinnille tunnu riittävän, ja syödäkin pitää juuri silloin kun sattuu ehtimään ja sitä, mitä sattuu saamaan, joten mieliteot saavat helposti vallan. Mitään liikuntaakaan ei ole tullut harrastettua. Vapaa-aikaa tuntuu olevan lähinnä aamuisin ja illalla yhdentoista jälkeen, ja jossain välissä pitää nukkuakin, ja sali menee kympiltä kiinni. Ääääääääääää, kevätstressi! Paino käväisi jossain vaiheessa tosiaan kaksinumeroisessa luvussa, mutta on taas palannut sinne väärälle puolelle näiden aikataulujen ja tapojen vuoksi. Yh.
Tosin saria kokeilin yksi päivä, ja se menee ylle! Pitää vielä opetella kääriytymään siihen oikeaoppisesti.
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Viikonlopun plörinät
Tähän viikonloppuun on mahtunut kolmet kekkerit. Perjantaina oli kaverin synttärit, joissa tuli syötyä mässyn-mässyn-mää yhyy ihan liikaa. Olin ovelasti ostanut sinne mukaan vain pikkupullon viiniä, hyvä minä! Tosin sorruin sitten emäntäväen tarjoamaan booliin sen lisäksi kuitenkin. Eilen taas oli uuden työporukan tutustumisiltamat meillä kotona, ja taas hirveä mässytys. Eilenkään ei loppujen lopuksi tullut alkoholia nappailtua kuin vain kolme - neljä annosta, eli siihen kymmenen tunnin illanistujaisiin ei todellakaan paljon. Mutta tosiaan syömiset meni ihan selälleen. Mutta tosi kivaa porukkaa, joiden kanssa työskennellä tämä vuosi! Jee!
Tänään olisi ollut vielä yhden kaverin synttärit, joita varten olen myös ostanut pikkupullon viiniä. En kuitenkaan viitsinyt sitten loppujen lopuksi lähteä, kun söisin taas vain ihan liikaa ja naukkailisin ilmaista boolia ja yhyy. Yksi kirjatenttikin on tulossa, ja olen vähän jäljessä lukuaikataulustani, ja tänään tuli nukuttua pitkään, kun eiliset bileet jatkuivat aamuneljään asti ja pitäisi ehtiä salillekin, jotta saisi edes sen kolme liikuntapäivää tähän viikkoon.
Että eipä ole ihan saavutuksiin päästy taas tällä viikolla. :---) Mutta alkoholia olen juonut (tai edes yrittänyt juoda) vähemmän kuin joissain syksyn bileissä.
Tänään olisi ollut vielä yhden kaverin synttärit, joita varten olen myös ostanut pikkupullon viiniä. En kuitenkaan viitsinyt sitten loppujen lopuksi lähteä, kun söisin taas vain ihan liikaa ja naukkailisin ilmaista boolia ja yhyy. Yksi kirjatenttikin on tulossa, ja olen vähän jäljessä lukuaikataulustani, ja tänään tuli nukuttua pitkään, kun eiliset bileet jatkuivat aamuneljään asti ja pitäisi ehtiä salillekin, jotta saisi edes sen kolme liikuntapäivää tähän viikkoon.
Että eipä ole ihan saavutuksiin päästy taas tällä viikolla. :---) Mutta alkoholia olen juonut (tai edes yrittänyt juoda) vähemmän kuin joissain syksyn bileissä.
perjantai 6. tammikuuta 2012
\o/
Ensimmäinen viikko liikuntojen osalta selätetty! Hyvä minä!
Maanantaina ja tiistaina kävin YOL:n kehonhuollossa sekä salilla. Olipa kivaa! Oikeasti! Nyt olen taas äitilässä ja tehnyt kahtena päivänä koirakävelyitä. Hermo vaan meinaa mennä, kun toinen kävelytettävistä koirista rimpuilee sinne tänne säikkyessään asioita, ja sitten olen solmussa koirien talutushihnojen kanssa. Mutta olen tällä viikolla liikkunut jo sen neljän päivän minimin, hyvä minä!
Sunnuntaina voisin tempaista vielä vähän salia, niin ei menisi loppuviikko ihan löllöttelyyn. Siippa lupasi myös viedä minut treffeille silloin illalla, mikä varmaankin sisältää mm. hyvää ruokaa. Siippani on hirveä kulinaristi ja tykkää syödä ulkona. Ja opintotukikin tuli tällä viikolla, joten en ole ihan yhtä peeaa kuin olen ollut viimeiset kolme viikkoa. Eli voin jopa tehdä muuta kuin mennä lahjalipuilla leffaan ja pummia siipan rahoista kinkkimättöä! :D Voisin tosiaan ennakoida hyvän ruuan mukanaan tuomat kalorit tempaisemalla lenkin juoksumatolla. Ei sillä ihan nolla-nollaan pääse (en todella jaksa juosta niin pitkään) mutta helpottaa se vähän ainakin omaatuntoa.
Sen sijaan ruokatavoitteet... hups... Äiti nimittäin päätti visiittini kunniaksi tehdä juustokakun. Baaah! En tiedä montaa ihanampaa asiaa kuin juustokakku! Eihän siitä kehtaa kieltäytyä. Sitten kun ottaa sen yhden palan, tekee mieli syödä koko kakku. No en onneksi ole syönyt, olen mussuttanut hedelmiä ihan onnessani ja tyytynyt yhteen... no okei, kahteen palaan ihanuutta päivässä.
Muuten olen kyllä pysynyt ruoka-asioissa kuosissa: kalorivaje on jäänyt joka päivä juuri sopivaksi. Täällä ollessani myös syön paljon enemmän hedelmiä kuin kotona. Kotiinkin ostan niitä usein, mutta kämppämme pohjaratkaisu on sellainen, että keittiöön kun ne hedelmät jättää (muualla niille ei ole edes tilaa) niin sinne ne unohtuu siiheksi saakka, kun menee seuraavan kerran tekemään ruokaa tai tiskaamaan. Aamupalalla yleensä väkisin ahdan napaani jonkin tomaatin tai banaanin tapaisen, kun niitä ei muuten tule syötyä.
Niistä alkuviikon kehonhuoltotunneista vielä: Kävin niska-selkä- ja keskivartalojumpassa sekä "hyvän olon tunnilla", ja niiden jälkeen oli kyllä selkä sillä lailla hyvällä tavalla kipeä. Venyttelin vähän niukasti jumppien jälkeen, ja se kostautui. Mutta! Olen jo tässä pienessä ajassa huomannut, miten hyvää juuri nuo tunnit tekee selälle. Aiemmin minulla oli ihan järkyttävä notkoselkä, koska mahani oli niin suuri ja rasvainen ja roikkui edessä, eivätkä keskivartalon lihakseni tukeneet sitä yhtään. Tiistaina äidyin tuijottelemaan itseäni peilistä, ja huomasin tuon notkon kadonneen! Selkäni näyttää melkein suoralta! Ihan mahtava fiilis!
(Ei siis tietenkään pelkästään noiden tämänviikkoisten tuntien jäljiltä; olen käynyt nyt kuukauden verran samankaltaisilla tunneilla kerran tai pari viikossa... paitsi sen jouluviikon aikana. Mutta siellä minä taas uin, missä koetin pitää keskivartaloni myös mahdollisimman hyvin hallinnassa.)
Vielä kun siitä toiselta puolelta saisi sen ylimääräisen pois ;) Lisäksi niskani on ihan kamalan näköinen tästä leuan eteenpäin ojentelusta, mitä harrastan aina huomaamattani sekä tietokoneella että lukiessani. Että varmaan kaikkialla muuallakin. Siitä kun osaisi päästä eroon.
Tulipa pitkästä aikaa elämänmakuinen kirjoitus :) Hyvä minä, voin taputtaa itseäni olkapäälle! Nyt on kuitenkin kaikesta huolimatta hyvä fiilis. Voisin hotkaista vielä yhden appelsiinin ja painua lukemaan ja sitä myötä nukkumaan. Jos huomenna pääsisi tuskattomasti jalkeille jo aamusta, kun kyyti tulee nappaamaan minut äitilästä ja viemään takaisin Stadiin.
Maanantaina ja tiistaina kävin YOL:n kehonhuollossa sekä salilla. Olipa kivaa! Oikeasti! Nyt olen taas äitilässä ja tehnyt kahtena päivänä koirakävelyitä. Hermo vaan meinaa mennä, kun toinen kävelytettävistä koirista rimpuilee sinne tänne säikkyessään asioita, ja sitten olen solmussa koirien talutushihnojen kanssa. Mutta olen tällä viikolla liikkunut jo sen neljän päivän minimin, hyvä minä!
Sunnuntaina voisin tempaista vielä vähän salia, niin ei menisi loppuviikko ihan löllöttelyyn. Siippa lupasi myös viedä minut treffeille silloin illalla, mikä varmaankin sisältää mm. hyvää ruokaa. Siippani on hirveä kulinaristi ja tykkää syödä ulkona. Ja opintotukikin tuli tällä viikolla, joten en ole ihan yhtä peeaa kuin olen ollut viimeiset kolme viikkoa. Eli voin jopa tehdä muuta kuin mennä lahjalipuilla leffaan ja pummia siipan rahoista kinkkimättöä! :D Voisin tosiaan ennakoida hyvän ruuan mukanaan tuomat kalorit tempaisemalla lenkin juoksumatolla. Ei sillä ihan nolla-nollaan pääse (en todella jaksa juosta niin pitkään) mutta helpottaa se vähän ainakin omaatuntoa.
Sen sijaan ruokatavoitteet... hups... Äiti nimittäin päätti visiittini kunniaksi tehdä juustokakun. Baaah! En tiedä montaa ihanampaa asiaa kuin juustokakku! Eihän siitä kehtaa kieltäytyä. Sitten kun ottaa sen yhden palan, tekee mieli syödä koko kakku. No en onneksi ole syönyt, olen mussuttanut hedelmiä ihan onnessani ja tyytynyt yhteen... no okei, kahteen palaan ihanuutta päivässä.
Muuten olen kyllä pysynyt ruoka-asioissa kuosissa: kalorivaje on jäänyt joka päivä juuri sopivaksi. Täällä ollessani myös syön paljon enemmän hedelmiä kuin kotona. Kotiinkin ostan niitä usein, mutta kämppämme pohjaratkaisu on sellainen, että keittiöön kun ne hedelmät jättää (muualla niille ei ole edes tilaa) niin sinne ne unohtuu siiheksi saakka, kun menee seuraavan kerran tekemään ruokaa tai tiskaamaan. Aamupalalla yleensä väkisin ahdan napaani jonkin tomaatin tai banaanin tapaisen, kun niitä ei muuten tule syötyä.
Niistä alkuviikon kehonhuoltotunneista vielä: Kävin niska-selkä- ja keskivartalojumpassa sekä "hyvän olon tunnilla", ja niiden jälkeen oli kyllä selkä sillä lailla hyvällä tavalla kipeä. Venyttelin vähän niukasti jumppien jälkeen, ja se kostautui. Mutta! Olen jo tässä pienessä ajassa huomannut, miten hyvää juuri nuo tunnit tekee selälle. Aiemmin minulla oli ihan järkyttävä notkoselkä, koska mahani oli niin suuri ja rasvainen ja roikkui edessä, eivätkä keskivartalon lihakseni tukeneet sitä yhtään. Tiistaina äidyin tuijottelemaan itseäni peilistä, ja huomasin tuon notkon kadonneen! Selkäni näyttää melkein suoralta! Ihan mahtava fiilis!
(Ei siis tietenkään pelkästään noiden tämänviikkoisten tuntien jäljiltä; olen käynyt nyt kuukauden verran samankaltaisilla tunneilla kerran tai pari viikossa... paitsi sen jouluviikon aikana. Mutta siellä minä taas uin, missä koetin pitää keskivartaloni myös mahdollisimman hyvin hallinnassa.)
Vielä kun siitä toiselta puolelta saisi sen ylimääräisen pois ;) Lisäksi niskani on ihan kamalan näköinen tästä leuan eteenpäin ojentelusta, mitä harrastan aina huomaamattani sekä tietokoneella että lukiessani. Että varmaan kaikkialla muuallakin. Siitä kun osaisi päästä eroon.
Tulipa pitkästä aikaa elämänmakuinen kirjoitus :) Hyvä minä, voin taputtaa itseäni olkapäälle! Nyt on kuitenkin kaikesta huolimatta hyvä fiilis. Voisin hotkaista vielä yhden appelsiinin ja painua lukemaan ja sitä myötä nukkumaan. Jos huomenna pääsisi tuskattomasti jalkeille jo aamusta, kun kyyti tulee nappaamaan minut äitilästä ja viemään takaisin Stadiin.
maanantai 2. tammikuuta 2012
Jos Magikarp pystyy siihen...
... niin pystyn kyllä minäkin. Eiku ;)
T: Pokémonin parissa lapsuutensa viettänyt
T: Pokémonin parissa lapsuutensa viettänyt
Tavoitteita
Listaanpa tähän nyt vähän tavoitteita. Siis katsellaan tällä kertaa vähän tulevaisuuteen. Joku päivä vielä kirjoittelen vähän läskimuistoja ylös, mutta uudenvuodenpäivä (tai no joo, nyt on jo toinen päivä, mutta periaatteessa) on aina hyvä päivä tällaiselle, menneisyyttä voi kaivella koska tahansa. (Lopussa on tiivistetty listaus niille, jotka eivät jaksa lukea pitkiä lörpöttelyjäni :P)
Loppupäämääräni on saada paino seitsemäänkymmeneen, jossa se oli joskus aikoinaan aika vakaasti pitkään. Jos sitten sinne päästyäni paino siitä näyttää laskevan vielä, se saa puolestani laskea. Painoindeksi-ihanne pituiselleni olisi 63, mikä kuulostaa aika utopistiselta, ja alarajalta sille, mitä tahtoisinkaan olla. Ensimmäinen tavoitteeni on kuitenkin saada paino pysyvästi kaksinumeroiseksi luvuksi. Tässä se on keikkunut välillä 98:ssa ja sitten taas säännöllisin väliajoin ponnahtanut takaisin 101:een. Sen yli ei onneksi vielä...
Toinen tavoitteeni: lempifarkut. Pyllyn ympärys pitäisi siis saada hilattua 95-98 cm tuntumaan, että nuo minun ihanat lempifarkkuni pääsevät homehtumasta kaapin perältä. Siihen kohdin kun pääsen, lopullinen painotavoite on vielä saavuttamatta, koska ostaessani kyseiset pöksyt olen painanut jo huomattavasti enemmän kuin sen 70 kg. Siispä tässäkin yksi hyvä välitavoite matkalle. Tällä hetkellä pyllyllä on kokoa huikeat 123 senttiä - ei tarvitse enää ihmetellä, miksi se julkisten kulkuneuvojen penkkiin mahtuminen on niin haastavaa.
Kolmostavoite: sari. Ostin Intiasta sarin, jota olisi tarkoitus käyttää eräissä juhlissa helmikuun lopussa. Ostin vaatteen vähän sillä ajatuksella, että ei sitten haittaa vaikka lihoisi tai laihtuisi, koska vaate siis koostuu kuudesta metristä kangasta, johon vain kääriydytään tietyllä tapaa. Eikä haittaa, jos kangasta jää ylimääräistä, ja aika paljon saan vielä lihoa, jotta vyötärönympärys olisi sen kuusi metriä, jolloin kangas ei enää riitä ;) No mutta eipä matkoja ilman mutkia: sarin mukana tuli alushame, jota tarvitaan, jossa se kangas pysyy ylhäällä. Ja eikö alushameen vyötärönkiristysnarun pituus ole metri. Tavoitteena on siis kiristää kessiä siihen sataseen, ja tälle tavoitteelle on ihan oikea aikataulukin - muuten tulee vaatekriisi juhlista. Vyötäröä en kyllä mittaa nyt, kun uudenvuodenturvotus saisi minut varmaankin itkun partaalle, mutta siinä 110 cm molemmin puolin se on keikkunut. On siis ehkä vähän huijausta edes puhua vyötäröstä...
Jännää toki on myös, mahtuuko 123-senttinen pyllyni siihen alushameeseen helmikuussa ;) Hame ehkä levenee vähän alaspäin, en ole aivan varma. Jos ei, saatan olla pulassa joka tapauksessa.
Nelostavoite: liikunta. Tällä hetkellä haasteessani on kasassa kymmenen liikuntapäivää (en ole laskenut siihen niitä joulun uimisia, koska luulen, että parin tunnin päivittäisistä kylpylälillutteluista uin ehkä korkeintaan 15 min yhteensä per päivä). Aikaa on kaksi kuukautta ja viikko, ja jäljellä siis vielä 35 liikuntapäivää. Se tekee vähän vajaa neljä liikuntapäivää per viikko, josta sitten samalla tahdilla olisi tarkoitus jatkaa.
Vitostavoite: ruoka. Alkoholin ja herkkujen kulutusta on yksinkertaisesti pakko karsia. Pakko. Alkoholi ei nyt ole niin paha vihollinen kuin esimerkiksi viime kesän lopulla, mutta voisi sitä opetella juomaan vähemmänkin kerralla. Tähän on jotenkin hirveän vaikea keksiä mitään muuta kuin herkuton tammikuu, ja totaalinen tipattomuus ei oikein auta tähän minun alkoholivammaani tällä hetkellä, kun bileitä, saunailtoja yms. ei ole tiedossa edes viikottain tulevaisuudessa, eikä ole ollut tapana tissutella onneksi. Ongelma on enemmänkin juuri se, miten paljon ottaa sitten kerralla - sen pari kertaa kuussa. Ja noh, sitten kun on sen vain pari ottanut, iskee hälläväliä-asenne ja sitten juo joka tapauksessa lisää. Ehdotuksia?
Lyhyesti uudestavuodesta: meillä oli kivat kaverienkeskiset kotibileet. Tehtiin siipan kanssa salaattia, jota sitten söin, ja tarjottiin vieraille loput joulusuklaat, joita en syönyt kovin montaa - hyvä minä! Boolia ja skumppaa oli paljon ja hyvää, eli mutulla sanoisin, että kaloreita kertyi ihan liikaa. Tanssittiin ja laulettiin aamukahdeksaan saakka... Onneksi opiskelijakämpässä saa perseillä aika pahasti ennen kuin valituksia alkaa sadella! Mutta huomenna jatkuu elämä taas ennallaan, tämä päivä on mennyt hilluessa kylpytakissa kotona.
Mutta siis:
paino 101 -> 70
vyötärö 110 -> <100
pylly 123 -> 95-98
neljä liikuntapäivää viikkoon, väh. 30 min liikuntaa siis
herkuton tammikuu (koskee karkkia, leivonnaisia, sipsiä, sokerilimppareita [sokerittomat vieroitusoireisiin])
alkoholin kertakulutuksen vähennys? vaan miten?
Loppupäämääräni on saada paino seitsemäänkymmeneen, jossa se oli joskus aikoinaan aika vakaasti pitkään. Jos sitten sinne päästyäni paino siitä näyttää laskevan vielä, se saa puolestani laskea. Painoindeksi-ihanne pituiselleni olisi 63, mikä kuulostaa aika utopistiselta, ja alarajalta sille, mitä tahtoisinkaan olla. Ensimmäinen tavoitteeni on kuitenkin saada paino pysyvästi kaksinumeroiseksi luvuksi. Tässä se on keikkunut välillä 98:ssa ja sitten taas säännöllisin väliajoin ponnahtanut takaisin 101:een. Sen yli ei onneksi vielä...
Toinen tavoitteeni: lempifarkut. Pyllyn ympärys pitäisi siis saada hilattua 95-98 cm tuntumaan, että nuo minun ihanat lempifarkkuni pääsevät homehtumasta kaapin perältä. Siihen kohdin kun pääsen, lopullinen painotavoite on vielä saavuttamatta, koska ostaessani kyseiset pöksyt olen painanut jo huomattavasti enemmän kuin sen 70 kg. Siispä tässäkin yksi hyvä välitavoite matkalle. Tällä hetkellä pyllyllä on kokoa huikeat 123 senttiä - ei tarvitse enää ihmetellä, miksi se julkisten kulkuneuvojen penkkiin mahtuminen on niin haastavaa.
Kolmostavoite: sari. Ostin Intiasta sarin, jota olisi tarkoitus käyttää eräissä juhlissa helmikuun lopussa. Ostin vaatteen vähän sillä ajatuksella, että ei sitten haittaa vaikka lihoisi tai laihtuisi, koska vaate siis koostuu kuudesta metristä kangasta, johon vain kääriydytään tietyllä tapaa. Eikä haittaa, jos kangasta jää ylimääräistä, ja aika paljon saan vielä lihoa, jotta vyötärönympärys olisi sen kuusi metriä, jolloin kangas ei enää riitä ;) No mutta eipä matkoja ilman mutkia: sarin mukana tuli alushame, jota tarvitaan, jossa se kangas pysyy ylhäällä. Ja eikö alushameen vyötärönkiristysnarun pituus ole metri. Tavoitteena on siis kiristää kessiä siihen sataseen, ja tälle tavoitteelle on ihan oikea aikataulukin - muuten tulee vaatekriisi juhlista. Vyötäröä en kyllä mittaa nyt, kun uudenvuodenturvotus saisi minut varmaankin itkun partaalle, mutta siinä 110 cm molemmin puolin se on keikkunut. On siis ehkä vähän huijausta edes puhua vyötäröstä...
Jännää toki on myös, mahtuuko 123-senttinen pyllyni siihen alushameeseen helmikuussa ;) Hame ehkä levenee vähän alaspäin, en ole aivan varma. Jos ei, saatan olla pulassa joka tapauksessa.
Nelostavoite: liikunta. Tällä hetkellä haasteessani on kasassa kymmenen liikuntapäivää (en ole laskenut siihen niitä joulun uimisia, koska luulen, että parin tunnin päivittäisistä kylpylälillutteluista uin ehkä korkeintaan 15 min yhteensä per päivä). Aikaa on kaksi kuukautta ja viikko, ja jäljellä siis vielä 35 liikuntapäivää. Se tekee vähän vajaa neljä liikuntapäivää per viikko, josta sitten samalla tahdilla olisi tarkoitus jatkaa.
Vitostavoite: ruoka. Alkoholin ja herkkujen kulutusta on yksinkertaisesti pakko karsia. Pakko. Alkoholi ei nyt ole niin paha vihollinen kuin esimerkiksi viime kesän lopulla, mutta voisi sitä opetella juomaan vähemmänkin kerralla. Tähän on jotenkin hirveän vaikea keksiä mitään muuta kuin herkuton tammikuu, ja totaalinen tipattomuus ei oikein auta tähän minun alkoholivammaani tällä hetkellä, kun bileitä, saunailtoja yms. ei ole tiedossa edes viikottain tulevaisuudessa, eikä ole ollut tapana tissutella onneksi. Ongelma on enemmänkin juuri se, miten paljon ottaa sitten kerralla - sen pari kertaa kuussa. Ja noh, sitten kun on sen vain pari ottanut, iskee hälläväliä-asenne ja sitten juo joka tapauksessa lisää. Ehdotuksia?
Lyhyesti uudestavuodesta: meillä oli kivat kaverienkeskiset kotibileet. Tehtiin siipan kanssa salaattia, jota sitten söin, ja tarjottiin vieraille loput joulusuklaat, joita en syönyt kovin montaa - hyvä minä! Boolia ja skumppaa oli paljon ja hyvää, eli mutulla sanoisin, että kaloreita kertyi ihan liikaa. Tanssittiin ja laulettiin aamukahdeksaan saakka... Onneksi opiskelijakämpässä saa perseillä aika pahasti ennen kuin valituksia alkaa sadella! Mutta huomenna jatkuu elämä taas ennallaan, tämä päivä on mennyt hilluessa kylpytakissa kotona.
Mutta siis:
paino 101 -> 70
vyötärö 110 -> <100
pylly 123 -> 95-98
neljä liikuntapäivää viikkoon, väh. 30 min liikuntaa siis
herkuton tammikuu (koskee karkkia, leivonnaisia, sipsiä, sokerilimppareita [sokerittomat vieroitusoireisiin])
alkoholin kertakulutuksen vähennys? vaan miten?
keskiviikko 28. joulukuuta 2011
Joululäskit
Olin tosiaan joulun niinkin kaukana etelässä kuin Tallinnassa poikaystävän ja hänen perheensä kanssa.
Neljä päivää mässäilyä: sekä aamiainen että illallinen tuli neljän päivän ajan syötyä buffetissa, ja siinä välissä oli sitten melkein pakko syödä vielä vähän jotakin. Vaikka aamulla kuinka mättäisi vatsansa killilleen, ei sillä valitettavasti selviä kahdeksaa tuntia syömättä. Ja joululahjaksi tuli läjä suklaata, vähän lisää suklaata, ja vielä vähän lisää suklaata - joten eipä tässä kotiuduttuammekaan ole sen kevyemmin tullut syötyä...
Ja joka illallisella vähintään se pari lasia viiniä. Taisi kyllä olla paluupäivän meribuffa ainoa, jossa se alkoholin nauttiminen jäi noin vähään...
Toisaalta kyllä tuli myös liikuttua. Hotellimme oli vähän sivussa kaikesta muusta Tallinnan meiningistä, joten vähän piti kävellä ennen kuin pääsi kaupoille tai ravintoloille tai mihinkään. Sen lisäksi hotellin kylpyläpalvelut tuli kyllä hyödynnettyä. Siellä sitä lilluttiin päivittäin vanhusten ja riehuvien kakaroiden keskellä... ja vähän kyllä uinkin, vaikken yleensä uskalla missään julkisissa paikoissa yrittää uida. Hirveää räpiköimistä se oli edelleen, ja en varmaankaan uinut yhteensä pidempään kuin vartin per päivä. On hankala uida, jos ei oikein osaa. Mutta ei se niin kamalaa ollut kuin muistelin.
Vielä en ole uskaltautunut vaa'alle enkä myöskään mitata vyötäröä tai pyllyä. Mutta vielä me tästä suosta noustaan. Minulla on synttärit heti tammikuussa (poikaystävä osti paluumatkalla laivalta lahjaksi hajuvettä, hih!) ja kun vanhemmat eivät ymmärtäneet joululahjatoiveitani, voisin koittaa pyytää jotain materiaalisempaa hyödykettä. Esim. jonkun sporttilehden vuositilauksen tai sykemittarin.
(Yliopiston kuntopyörien sykemittarit näyttävät hassuja lukuja: välillä alle neljääkymmentä ja seuraavassa hetkessä päälle kahtasataa. Siitä on hyvä sitten arpoa, milläköhän tehoilla tänään poljetaan, ja näyttääkö esim. kalorimittari yhtään sen totuudenmukaisempaa lukua. Way to go!)
No mutta olipahan joulu.
Neljä päivää mässäilyä: sekä aamiainen että illallinen tuli neljän päivän ajan syötyä buffetissa, ja siinä välissä oli sitten melkein pakko syödä vielä vähän jotakin. Vaikka aamulla kuinka mättäisi vatsansa killilleen, ei sillä valitettavasti selviä kahdeksaa tuntia syömättä. Ja joululahjaksi tuli läjä suklaata, vähän lisää suklaata, ja vielä vähän lisää suklaata - joten eipä tässä kotiuduttuammekaan ole sen kevyemmin tullut syötyä...
Ja joka illallisella vähintään se pari lasia viiniä. Taisi kyllä olla paluupäivän meribuffa ainoa, jossa se alkoholin nauttiminen jäi noin vähään...
Toisaalta kyllä tuli myös liikuttua. Hotellimme oli vähän sivussa kaikesta muusta Tallinnan meiningistä, joten vähän piti kävellä ennen kuin pääsi kaupoille tai ravintoloille tai mihinkään. Sen lisäksi hotellin kylpyläpalvelut tuli kyllä hyödynnettyä. Siellä sitä lilluttiin päivittäin vanhusten ja riehuvien kakaroiden keskellä... ja vähän kyllä uinkin, vaikken yleensä uskalla missään julkisissa paikoissa yrittää uida. Hirveää räpiköimistä se oli edelleen, ja en varmaankaan uinut yhteensä pidempään kuin vartin per päivä. On hankala uida, jos ei oikein osaa. Mutta ei se niin kamalaa ollut kuin muistelin.
Vielä en ole uskaltautunut vaa'alle enkä myöskään mitata vyötäröä tai pyllyä. Mutta vielä me tästä suosta noustaan. Minulla on synttärit heti tammikuussa (poikaystävä osti paluumatkalla laivalta lahjaksi hajuvettä, hih!) ja kun vanhemmat eivät ymmärtäneet joululahjatoiveitani, voisin koittaa pyytää jotain materiaalisempaa hyödykettä. Esim. jonkun sporttilehden vuositilauksen tai sykemittarin.
(Yliopiston kuntopyörien sykemittarit näyttävät hassuja lukuja: välillä alle neljääkymmentä ja seuraavassa hetkessä päälle kahtasataa. Siitä on hyvä sitten arpoa, milläköhän tehoilla tänään poljetaan, ja näyttääkö esim. kalorimittari yhtään sen totuudenmukaisempaa lukua. Way to go!)
No mutta olipahan joulu.
maanantai 19. joulukuuta 2011
Koirailua ja äiteilyä
Äidin luona käymässä tässä joulun alla, kun jouluksi ollaan lähdössä "kauas etelään" poikaystävän kanssa.
Tällä kertaa äitini ei (ihme kyllä) ole kysellyt painostani tai syömisistäni tai liikunnoistani, vaikka olen täällä jo pari päivää homehtunut! Itse kyllä kyselin hänen jumppatunneistaan, kun silmiin sattui jumppamatto ja -kengät eteisessä sen näköisinä, että niitä on käytetty lähipäivinä. Hän ei kuitenkaan saanut siitä kipinää kysellä minun asioistani. Ihan hyvä toisaalta, minusta ei ole hirveän mukavaa olla hänelle tilivelvollinen laihtumisistani ja lihomisistani...
Aina, kun tulen käymään täällä, kuvittelen jotenkin kummasti liikkuvani kauheasti koiran kanssa. Yleensä en kuitenkaan niin tee. Minusta on tullut todella laiska koiranulkoiluttaja, kun sitä ei enää tarvitse tehdä päivittäin. Jos olen äidillä kolme päivää, vien koiran ehkä korkeintaan kaksi kertaa ulos, ja jos oikein hyvä sää ja päivä sattuu olemaan, käymme ehkä pidemmällä kuin 10 min kävelyllä... Pitäisi kyllä ihan tosissaan petrata, koirakin tykkäisi. Äidillä ei ole aikaa vuorotyönsä ja miljoonan harrastuksensa ja kodinhoidon lomassa kävellä koiran kanssa päivittäin kovin pitkiä lenkkejä. Eikä koira sitten jaksakaan, kun äiti innostuu: puolta tuntia pidemmille kävelyille äiti menee mieluummin ilman koiraa, koska koira ei pysy hänen perässään.
No äh, ei minun pitänyt alkaa äitini elämää tähän vuodattaa.
Anyway, kävin äsken koiran kanssa vähän pidemmällä lenkillä. Osan matkasta hölkkäsin, niin aikaa kului 35 min, hyvä minä! Hölkkäilykin johtui toisaalta ihan vain pelosta. Tuossa matkan varrella on sellainen pätkä, joka menee lähellä autotietä, mutta kuitenkin niin, että siinä on kaistale metsää välissä, eli vilkkaalta tieltä ei näe siihen kävelytielle kuitenkaan. Väli on vajaa kilometrin pitkä, ja huonosti valaistu. Aikoinaan kun asion täällä ja pyöräilin päivittäin kouluun tuota reittiä pitkin, törmäsin siinä matkalla pariinkin otteeseen itsensäpaljastelijaan. (Hyvä paikka sellaisille; kävelytiellä kulkee paljon väkeä, mutta autolla ei pääse kovin lähelle.) Edelleen jotenkin kuitenkin karmii kulkea siitä ohi, varsinkin nyt, kun oli pimeää, ja toiselta puolelta kävelytietä alkaa metsä, jota riittää kymmenien kilometrien päähän. Siispä loppuosan tuosta kävelytienpätkästä hölkkäsin. Koira luuli sitä leikiksi ja oli ihan innoissaan. Mahtava kaveri!
Muutenkin tuo koira on kyllä ihan paras. Aina se on vain niin iloinen, kun tulen käymään, ja saan sen jakamattoman huomion. Nytkin on tullut parin päivän aikana kyllä rehattua hurdelluksen kanssa. Kuin huomaamatta tulee kulutettua energiaa, kun painii ja leikkii vähän väliä. En saa istua edes koneella rauhassa, kun koiran mielestä minun pitäisi leikkiä ;) Paitsi nyt, kun se on vähän väsynyt lenkin päälle. Tv:tä katsoessa eilen illalla leikin oikeastaan koko ajan samalla koiran kanssa.
Jumitun täällä muuten pelottavasti telkkarin ääreen. Kotona meillä ei ole tv:tä, joten täällä tulee jotenkin otettua yliannostus töllöttelystä.
Ja herkkua on täällä monenlaista... Äitillä oli viikonloppu vapaata ja nyt koko viikko töitä, joten hän teki kaikki herkut, mitä vaan voi, etukäteen viikonloppuna kaappiin. Tuöee syötyä ihan tolkuttomia määriä kaikkea. Huh huh.
Noh, ehkä elämässä on muutakin kuin joulukuun liikakilot...
Tällä kertaa äitini ei (ihme kyllä) ole kysellyt painostani tai syömisistäni tai liikunnoistani, vaikka olen täällä jo pari päivää homehtunut! Itse kyllä kyselin hänen jumppatunneistaan, kun silmiin sattui jumppamatto ja -kengät eteisessä sen näköisinä, että niitä on käytetty lähipäivinä. Hän ei kuitenkaan saanut siitä kipinää kysellä minun asioistani. Ihan hyvä toisaalta, minusta ei ole hirveän mukavaa olla hänelle tilivelvollinen laihtumisistani ja lihomisistani...
Aina, kun tulen käymään täällä, kuvittelen jotenkin kummasti liikkuvani kauheasti koiran kanssa. Yleensä en kuitenkaan niin tee. Minusta on tullut todella laiska koiranulkoiluttaja, kun sitä ei enää tarvitse tehdä päivittäin. Jos olen äidillä kolme päivää, vien koiran ehkä korkeintaan kaksi kertaa ulos, ja jos oikein hyvä sää ja päivä sattuu olemaan, käymme ehkä pidemmällä kuin 10 min kävelyllä... Pitäisi kyllä ihan tosissaan petrata, koirakin tykkäisi. Äidillä ei ole aikaa vuorotyönsä ja miljoonan harrastuksensa ja kodinhoidon lomassa kävellä koiran kanssa päivittäin kovin pitkiä lenkkejä. Eikä koira sitten jaksakaan, kun äiti innostuu: puolta tuntia pidemmille kävelyille äiti menee mieluummin ilman koiraa, koska koira ei pysy hänen perässään.
No äh, ei minun pitänyt alkaa äitini elämää tähän vuodattaa.
Anyway, kävin äsken koiran kanssa vähän pidemmällä lenkillä. Osan matkasta hölkkäsin, niin aikaa kului 35 min, hyvä minä! Hölkkäilykin johtui toisaalta ihan vain pelosta. Tuossa matkan varrella on sellainen pätkä, joka menee lähellä autotietä, mutta kuitenkin niin, että siinä on kaistale metsää välissä, eli vilkkaalta tieltä ei näe siihen kävelytielle kuitenkaan. Väli on vajaa kilometrin pitkä, ja huonosti valaistu. Aikoinaan kun asion täällä ja pyöräilin päivittäin kouluun tuota reittiä pitkin, törmäsin siinä matkalla pariinkin otteeseen itsensäpaljastelijaan. (Hyvä paikka sellaisille; kävelytiellä kulkee paljon väkeä, mutta autolla ei pääse kovin lähelle.) Edelleen jotenkin kuitenkin karmii kulkea siitä ohi, varsinkin nyt, kun oli pimeää, ja toiselta puolelta kävelytietä alkaa metsä, jota riittää kymmenien kilometrien päähän. Siispä loppuosan tuosta kävelytienpätkästä hölkkäsin. Koira luuli sitä leikiksi ja oli ihan innoissaan. Mahtava kaveri!
Muutenkin tuo koira on kyllä ihan paras. Aina se on vain niin iloinen, kun tulen käymään, ja saan sen jakamattoman huomion. Nytkin on tullut parin päivän aikana kyllä rehattua hurdelluksen kanssa. Kuin huomaamatta tulee kulutettua energiaa, kun painii ja leikkii vähän väliä. En saa istua edes koneella rauhassa, kun koiran mielestä minun pitäisi leikkiä ;) Paitsi nyt, kun se on vähän väsynyt lenkin päälle. Tv:tä katsoessa eilen illalla leikin oikeastaan koko ajan samalla koiran kanssa.
Jumitun täällä muuten pelottavasti telkkarin ääreen. Kotona meillä ei ole tv:tä, joten täällä tulee jotenkin otettua yliannostus töllöttelystä.
Ja herkkua on täällä monenlaista... Äitillä oli viikonloppu vapaata ja nyt koko viikko töitä, joten hän teki kaikki herkut, mitä vaan voi, etukäteen viikonloppuna kaappiin. Tuöee syötyä ihan tolkuttomia määriä kaikkea. Huh huh.
Noh, ehkä elämässä on muutakin kuin joulukuun liikakilot...
maanantai 12. joulukuuta 2011
Julkisista liikennevälineistä ja kehonhuoltotunneista
Koko syksyn tosiaan on tullu työnneltyä ruokaa lautasen reunalta toiselle, mistä purkauduinkin edellisessä postauksessa. Sen kirjoitettuani kuitenkin ryhdistäydyin ja vähäisillä varoillani (joista en vielä ole edes joululahjoja ostanut) ostin kolmeksi kuukaudeksi yliopistoliikuntaa. Hyvä minä!
Viime viikolla sitten kävin parillakin tunnilla. Päätin aloittaa tällä kertaa niistä Kuntoa kevyemmin -kategorian jutuista, koska viimeyrittämällä minulla vain meni hermo liian rankkoihin tunteihin. Pääosin on ollut juuri minun tasoisiani tunteja, joilla vähän niin kuin nousee syke, mutta ei luule kuolevansa. Siis kehonhuoltoa, huolettomia hartioita ja keskivartalotunteja. Fitballiin en ihan vielä uskaltanut, ehkä vähän myöhemmin sitten.
Yhdellä kehonhuoltotunnilla kuitenkin paloi käpy. Siihen, että tunti oli liian kevyt. Jos kerta YOL:ssa on erikseen olemassa "kehonhuolto ja venyttely" -tunti, niin miksi kehonhuolto-nimellä kulkeva tunti on pelkkää venyttelyä? Tunnin venyttelysessio? Mitä ihmettä? (Toisen vetäjän kehonhuoltotunti oli kuitenkin myös vähän muuta kuin venyttelyä; ei siis kannata tämän perusteella jättää YOL:n kehonhuoltoa kokonaan kokeilematta.)
Kyseisen tunnin jälkeen painuin energiapuuskassa salille polkemaan puoleksi tunniksi. Sen jälkeen olikin kamala nälkä, eikä kotona mitään syötävää, joten poikkesin kaupan kautta ja sorruin. (Vain yksi pieni suklaapatukka! Pliis, antakaa anteeksi!) Soutulaitteeseen en uskaltanut koskea, koska olen jostain saanut hirveän pelon, että siinä voi rikkoa lihaksensa, jos sitä ei osaa käyttää. Ja koska soutulaitteissa oli sellaisia lihaskimppuja istumassa, enkä uskaltanut mennä niiden rinnalle löllymään.
Yksi asia, joka minua ärsyttää suunnattomasti tämänhetkisessä koossani: matkustaminen julkisilla liikennevälineillä. Bussissa masentaa, kun kukaan ei koskaan istu viereen (kuljen päätepysäkiltä päätepysäkille, joten harvoin istun itse käytäväpaikalla) ja jos istuukin, vaihtaa yleensä paikkaa, kun jostain muualta sellainen vapautuu. Voi toki olla, että bussissani kulkee lisäkseni vain sosiopaatteja, mutta todennäköisempää on, että kanssamatkustajistani on ahdistavaa istua vain puoliksi penkillä ja puoliksi käytävällä.
Myös: Yhtenä päivänä viereeni istui teinityttö, joka oli liikkeellä kavereidensa kanssa ja jutteli siinä edessään istuvalle. Kuuntelin musiikkia iPodillani, ja kohdalle tuli joku biisi, jonka halusin skipata. Aloin kaivaa laitetta takintaskusta, minkä liikehdinnän teinityttö tulkitsi niin, että halusin nousta pois ja väisti. Kiukuttaa olla niin iso, ettei voi omiin taskuihinsa mennä ilman, että se häiritsee muita. En reagoinut sitten tytön väistöliikkeeseen mitenkään, mutta harmitti silti.
Onpahan taas motivaatiota pienentyä. Turhautuminen.
Viime viikolla sitten kävin parillakin tunnilla. Päätin aloittaa tällä kertaa niistä Kuntoa kevyemmin -kategorian jutuista, koska viimeyrittämällä minulla vain meni hermo liian rankkoihin tunteihin. Pääosin on ollut juuri minun tasoisiani tunteja, joilla vähän niin kuin nousee syke, mutta ei luule kuolevansa. Siis kehonhuoltoa, huolettomia hartioita ja keskivartalotunteja. Fitballiin en ihan vielä uskaltanut, ehkä vähän myöhemmin sitten.
Yhdellä kehonhuoltotunnilla kuitenkin paloi käpy. Siihen, että tunti oli liian kevyt. Jos kerta YOL:ssa on erikseen olemassa "kehonhuolto ja venyttely" -tunti, niin miksi kehonhuolto-nimellä kulkeva tunti on pelkkää venyttelyä? Tunnin venyttelysessio? Mitä ihmettä? (Toisen vetäjän kehonhuoltotunti oli kuitenkin myös vähän muuta kuin venyttelyä; ei siis kannata tämän perusteella jättää YOL:n kehonhuoltoa kokonaan kokeilematta.)
Kyseisen tunnin jälkeen painuin energiapuuskassa salille polkemaan puoleksi tunniksi. Sen jälkeen olikin kamala nälkä, eikä kotona mitään syötävää, joten poikkesin kaupan kautta ja sorruin. (Vain yksi pieni suklaapatukka! Pliis, antakaa anteeksi!) Soutulaitteeseen en uskaltanut koskea, koska olen jostain saanut hirveän pelon, että siinä voi rikkoa lihaksensa, jos sitä ei osaa käyttää. Ja koska soutulaitteissa oli sellaisia lihaskimppuja istumassa, enkä uskaltanut mennä niiden rinnalle löllymään.
Yksi asia, joka minua ärsyttää suunnattomasti tämänhetkisessä koossani: matkustaminen julkisilla liikennevälineillä. Bussissa masentaa, kun kukaan ei koskaan istu viereen (kuljen päätepysäkiltä päätepysäkille, joten harvoin istun itse käytäväpaikalla) ja jos istuukin, vaihtaa yleensä paikkaa, kun jostain muualta sellainen vapautuu. Voi toki olla, että bussissani kulkee lisäkseni vain sosiopaatteja, mutta todennäköisempää on, että kanssamatkustajistani on ahdistavaa istua vain puoliksi penkillä ja puoliksi käytävällä.
Myös: Yhtenä päivänä viereeni istui teinityttö, joka oli liikkeellä kavereidensa kanssa ja jutteli siinä edessään istuvalle. Kuuntelin musiikkia iPodillani, ja kohdalle tuli joku biisi, jonka halusin skipata. Aloin kaivaa laitetta takintaskusta, minkä liikehdinnän teinityttö tulkitsi niin, että halusin nousta pois ja väisti. Kiukuttaa olla niin iso, ettei voi omiin taskuihinsa mennä ilman, että se häiritsee muita. En reagoinut sitten tytön väistöliikkeeseen mitenkään, mutta harmitti silti.
Onpahan taas motivaatiota pienentyä. Turhautuminen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)