Spinnaten

Tänään olin spinningissä kolmatta kertaa. Spinning on aikamoista itserääkkiä, mutta kivaa kuitenkin. Siinä saa itse määrätä tahdin ja pelata vastuksen kanssa.

Ensimmäisellä spinningtunnillani pari viikkoa sitten onnistuin reväyttämään reiteni tuskallisesti. Ne olivat viikon ajan niin kipeät, että portaiden nouseminen ja laskeminen teki ihan oikeasti todella kipeää. Pelkkä istumasta nouseminenkin oli tuskallista! Viikon päästä menin toiselle spinningtunnille kauhunsekaisin tuntein, pelkäsin kuolevani sitä myötä. Mutta sillä lähti, millä tulikin - tunnin jälkeen kivut olivat tipotiessään ja olo oli mahtava.

Ensimmäisellä spinningtunnilla jalkani olivat muutenkin kyllä tulessa. Hengästys- ja rasitustaso olisi kyllä antanut periksi kovemmallekin huhkimiselle, mutta jalat eivät tahtoneet jaksaa. Toisella tunnilla tilanne oli sen suhteen jo vähän tasoittunut, mutten uskaltanut huhkia kunnolla vielä silloinkaan. Tänään sitten kolmannella tunnilla pistin vastusta kovemmalle ja heittäydyin rääkkiin, ja kylläpä oli kiva olo tunnin jälkeen! Ensi viikolla kelpaa taas kokeilla, josko kykenisi vielä vähän petraamaan (:

Tällä tunnilla oli eri ohjaaja kuin aiemmilla, ja tunneissakin oli sitten vähän eroja.Tämä tyyppi kävi tunnin alussa tarkistamassa erikseen jokaiselta, että pyörän säädöt näyttävät hyvältä, ja kiersi kerran tunnin aikanakin kerran kiertämässä salissa katsomassa, että kaikki on ok. Tämä taas sitten ei venytyttänyt tunnin lopuksi yhtä huolellisesti kuin se toinen ohjaaja, joten pitää varmaan itse vielä venytellä ennen kuin menee nukkumaan. Ei sitten ole paikat ihan jumissa.

Yksi asia minua vaivaa: onnistun saamaan varpaani tunnottomiksi aina jossain vaiheessa spinning-tuntia. Johtuuko tämä vääränlaisesta polkutekniikasta tai jalkojen väärästä asennosta tai vääränlaisista kengistä tai polkimien nauhojen säädöistä, vai missä on vika? Minulla ei siis ole erillisiä spinning-kenkiä, vaan spinnaan ihan vain sisäpelikengillä. Ostin elämäni ensimmäiset sisäpelikengät vasta pari viikkoa sitten, ja ajattelin niillä pärjätä vähän kaikessa, kun en vielä ollut päättänyt, mitä lajeja alan kokeilla. Mutta mutta...

Lempifarkut ja vaatekauppaviha

Tänään kävin ostoksilla pitkästä aikaa. Vaatteiden ostaminen ei ole ollenkaan minun juttuni, koska vain turhaudun vaatekaupoissa, joiden kokoluokitusta ei ole tehty kaltaiselleni valaalle. Talvella masiivisen toppakuoren kanssa se on vielä kamalampaa. Välillä vaan on pakko alentua.

Löysin itseni pukukopista koon 48 ja 52 farkkujen kanssa. Pienempien päällä maha roikkui makkarana, ja suuremmat olivat hippasen väljät, mutta koon 50 housuja ei kyseistä mallia ollut. Kyseinen mallihan oli siis kyseisen kaupan XL-osaston ainoa farkkumalli. Ostin siis koon 52 housut ja pakkauduin takaisin toppakuoreeni, joka harhauttaa katsojaa: saatanhan sen alla olla aivan tavallisen kokoinen, mutta ulkovaatepaketti vain on massiivinen. Kaikki näyttävät toppatakeissaan suurilta.

Lohdullista. Toppakuoriainen.

En koskaan kuvitellut samastuvani "en enää mahtunut lempifarkkuihini" -tilitykseen, mutta samastunpa kuitenkin. Minulla on maailman ihanimmat vihreät farkut, jotka ostin aika tasan vuosi sitten. Viime keväänä en juuri muita housuja pitänytkään kuin niitä ja saman mallisia valkoisia farkkuja. Kyseiset housut ovat ostettu samasta liikkeestä kuin tämän päiväiset, ja kokoa 36. Kyllä vain.

Viime kesän kuljin lyhyissä shortseissa ja hameissa, ja kesän jälkeen huomasin, etten enää mahdukaan noihin farkkuihin. Löysin itseni laihdutuskertomuksen pääosasta: lempifarkkuni eivät enää mahtuneet minulle. Sovituskopissa kaikki housut puristivat mahan makkaralle tai jäivät jumiin reisiin. Tahdon taas mahtua ihaniin vihreisiin farkkuihini, ja tarvitsen siihen apua. En pysty tähän yksin.

Mistä aloittaa, kun kaikki elintavat tuntuvat olevan epäterveellisiä?