perjantai 17. kesäkuuta 2011

Äitiangsti

Yhdellä painonhallintafoorumilla, jossa olen satunnaisesti seikkaillut, oli keskustelua siitä, miten ihmiset suhtautuvat ylipainoisiin. Millaisia lähinnä lannistavia kommentteja on tullut esimerkiksi sukulaisilta tai lääkäreiltä. Pointtina nyt lähinnä se, että painonpudotuksen motivaation pitäisi ehkä ennemmin tulla pudottajasta itsestään sisältäpäin eikä muiden "kun sulla nyt tota massaa on" -kuittailuista.

Jep, meidän äiti. Hän varmasti tarkoittaa vain parasta, mutta eipä se nyt hirveästi ainakaan motivaatiotani nosta (painonpudotukseen tai äidin luona vierailemiseen) kun aina saa kuulla, että "mä aattelin nyt olla karkkilakossa, ootkos sä miettinyt sellasta" ja "ootko sä nyt käynyt missään jumppatunnilla". Tällaisen hienovaraisen vihjailuketjun huipentuma oli kuitenkin keskustelu, joka käytiin tuossa ehkä kuukausi sitten. Äitini tarjoutui maksamaan minulle vaikkapa Keventäjien jäsenmaksun, jos haluaisin liittyä. Ihan kaunis ajatus, mutta kun näen äitiäni, haluaisin keskustella jostakin muusta kuin painostani ja painonhallinnasta. Tämän jälkeen äiti lateli pitkän monologin siitä, miten hän ajatteli liittyä Keventäjiin, kun on taas vähän tuota painoa kertynyt, ja selitti, miten oli joskus aikoinaan käynyt siskoni kanssa Painonvartijoissa, ja miten sisko siitä olikin laihtunut huomattavasti. Ja miten kun on vähän ylipainoa, niin töiden jälkeen ei jaksa tehdä oikein mitään, eikä oikein töissäkään jne. Ja että miten hänen heikko kohtansa on se, että niin helposti tulee syötyä kaikkia herkkuja.

Olen kuitenkin hetken tässä kilojeni kanssa elänyt. Tiedän kyllä. Oma motivaatio ei kuitenkaan lähde siitä, että joku muu kokee asian tärkeäksi ja tähdelliseksi omassa elämässään tai motivoitavan elämässä. Minulle tuli lähinnä paha mieli. Eikö oma äitini näe minussa mitään muuta kuin lihavuuden? Seuraavan kerran käydessäni äitini luona hän oli sitten liittynyt Keventäjiin ja vihjaili hienovaraisesti, että jos minäkin nyt. Ilmoitin hänelle, että on olemassa vastaavia ilmaisiakin palveluja, ja ettei hänen tarvitse rahojaan laittaa minun läskeihini.

Toinen hauska detalji elämässä ja painonhallinnassa on painoindeksi ja kaikenlaiset sen pohjalta tehdyt ihannepainolaskelmat. Voi herrajumala. Minun mittaiseni ihmisen "ihannepaino" on noin 65 kg. Äitini on minua 10cm lyhyempi ja angstasi sitä, että hänellä menee raja siinä 70kg:n kohdalla, että hän alkaa huolestua omasta painostaan. Hän oli juuri huomannut ylittäneensä tuon maagisen rajan. Hän ei todellakaan ole mielestäni lihava. Eräs kaverini käytti joskus tuossa leveydentilassa olevasta ihmisestä adjektiivia 'pehmeä' - erinomainen kuvaamaan äitiäni. Ja minun ihannepainoni, 10cm pidemmän ihmisen, on vielä vähemmän. Olen tyrmistynyt. Olen viimeksi painanut alle 70kg muistaakseni kahdeksannella luokalla (kun minulla oli neljä liikuntatuntia viikossa eikä ollenkaan omaa rahaa käytettävänä kaikkeen turhaan kuten herkkuihin ja alkoholiin). Enkä silloin ollut todellakaan lihava.

Pari vuotta sitten kävin naistutkimuksen (nykyään tasapuolisemmin sukupuolentutkimus) peruskurssin. Jostain kurssin oheiskirjallisuudesta opin, että nykyinen tuntemamme painoindeksi kehiteltiin 60-70-luvun (en muista tarkemmin) keskiarvopainon mukaan. Ei kuulosta minusta mitenkään kauhean realistiselta. Ei sillä, että väittäisin, että tämänhetkisessä tilanteessani olisin oikeammin mitattuna muka normaalipainoinen, vaan sillä, että tuo mittari ei nyt ihan sitä normaalipainoa osoita. Se, mikä on keskivertoista tai yleistä, ei välttämättä ole "oikein".

Ja katselin tuossa, että olen viimeksi vaivautunut millekään jumppatunnille huhtikuussa. Ehkä pitäisi koittaa sen suhteen myös ottaa itseään niskasta kiinni. Jonkinnäköisen ruokatasapainon olen onnistunut saavuttamaan, ainakin toistaiseksi. Alkoholi on ongelma - siitä tulee jo yhdestä tai kahdesta annoksesta hirveä heilahdus harmoniaan, enkä tavallaan haluaisi luopua siitä kokonaankaan. Ajattelin myös vihdoin ostaa vaa'an. Se helpottaisi itsekontrollia kummasti.

1 kommentti:

  1. Harmi, etta aitisi kommentoi tyokseen painoasi tai muuta laihdutukseen liittyvaa. Se on kylla totta, jos itsella ei ole sita motivaatiota ja joku ulkopuolinen yrittaa patistaa ja painostaa, ei se laihdutus oikein suju.

    VastaaPoista