sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Viikonlopun plörinät

Tähän viikonloppuun on mahtunut kolmet kekkerit. Perjantaina oli kaverin synttärit, joissa tuli syötyä mässyn-mässyn-mää yhyy ihan liikaa. Olin ovelasti ostanut sinne mukaan vain pikkupullon viiniä, hyvä minä! Tosin sorruin sitten emäntäväen tarjoamaan booliin sen lisäksi kuitenkin. Eilen taas oli uuden työporukan tutustumisiltamat meillä kotona, ja taas hirveä mässytys. Eilenkään ei loppujen lopuksi tullut alkoholia nappailtua kuin vain kolme - neljä annosta, eli siihen kymmenen tunnin illanistujaisiin ei todellakaan paljon. Mutta tosiaan syömiset meni ihan selälleen. Mutta tosi kivaa porukkaa, joiden kanssa työskennellä tämä vuosi! Jee!

Tänään olisi ollut vielä yhden kaverin synttärit, joita varten olen myös ostanut pikkupullon viiniä. En kuitenkaan viitsinyt sitten loppujen lopuksi lähteä, kun söisin taas vain ihan liikaa ja naukkailisin ilmaista boolia ja yhyy. Yksi kirjatenttikin on tulossa, ja olen vähän jäljessä lukuaikataulustani, ja tänään tuli nukuttua pitkään, kun eiliset bileet jatkuivat aamuneljään asti ja pitäisi ehtiä salillekin, jotta saisi edes sen kolme liikuntapäivää tähän viikkoon.

Että eipä ole ihan saavutuksiin päästy taas tällä viikolla. :---) Mutta alkoholia olen juonut (tai edes yrittänyt juoda) vähemmän kuin joissain syksyn bileissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti