Äidin luona käymässä tässä joulun alla, kun jouluksi ollaan lähdössä "kauas etelään" poikaystävän kanssa.
Tällä kertaa äitini ei (ihme kyllä) ole kysellyt painostani tai syömisistäni tai liikunnoistani, vaikka olen täällä jo pari päivää homehtunut! Itse kyllä kyselin hänen jumppatunneistaan, kun silmiin sattui jumppamatto ja -kengät eteisessä sen näköisinä, että niitä on käytetty lähipäivinä. Hän ei kuitenkaan saanut siitä kipinää kysellä minun asioistani. Ihan hyvä toisaalta, minusta ei ole hirveän mukavaa olla hänelle tilivelvollinen laihtumisistani ja lihomisistani...
Aina, kun tulen käymään täällä, kuvittelen jotenkin kummasti liikkuvani kauheasti koiran kanssa. Yleensä en kuitenkaan niin tee. Minusta on tullut todella laiska koiranulkoiluttaja, kun sitä ei enää tarvitse tehdä päivittäin. Jos olen äidillä kolme päivää, vien koiran ehkä korkeintaan kaksi kertaa ulos, ja jos oikein hyvä sää ja päivä sattuu olemaan, käymme ehkä pidemmällä kuin 10 min kävelyllä... Pitäisi kyllä ihan tosissaan petrata, koirakin tykkäisi. Äidillä ei ole aikaa vuorotyönsä ja miljoonan harrastuksensa ja kodinhoidon lomassa kävellä koiran kanssa päivittäin kovin pitkiä lenkkejä. Eikä koira sitten jaksakaan, kun äiti innostuu: puolta tuntia pidemmille kävelyille äiti menee mieluummin ilman koiraa, koska koira ei pysy hänen perässään.
No äh, ei minun pitänyt alkaa äitini elämää tähän vuodattaa.
Anyway, kävin äsken koiran kanssa vähän pidemmällä lenkillä. Osan matkasta hölkkäsin, niin aikaa kului 35 min, hyvä minä! Hölkkäilykin johtui toisaalta ihan vain pelosta. Tuossa matkan varrella on sellainen pätkä, joka menee lähellä autotietä, mutta kuitenkin niin, että siinä on kaistale metsää välissä, eli vilkkaalta tieltä ei näe siihen kävelytielle kuitenkaan. Väli on vajaa kilometrin pitkä, ja huonosti valaistu. Aikoinaan kun asion täällä ja pyöräilin päivittäin kouluun tuota reittiä pitkin, törmäsin siinä matkalla pariinkin otteeseen itsensäpaljastelijaan. (Hyvä paikka sellaisille; kävelytiellä kulkee paljon väkeä, mutta autolla ei pääse kovin lähelle.) Edelleen jotenkin kuitenkin karmii kulkea siitä ohi, varsinkin nyt, kun oli pimeää, ja toiselta puolelta kävelytietä alkaa metsä, jota riittää kymmenien kilometrien päähän. Siispä loppuosan tuosta kävelytienpätkästä hölkkäsin. Koira luuli sitä leikiksi ja oli ihan innoissaan. Mahtava kaveri!
Muutenkin tuo koira on kyllä ihan paras. Aina se on vain niin iloinen, kun tulen käymään, ja saan sen jakamattoman huomion. Nytkin on tullut parin päivän aikana kyllä rehattua hurdelluksen kanssa. Kuin huomaamatta tulee kulutettua energiaa, kun painii ja leikkii vähän väliä. En saa istua edes koneella rauhassa, kun koiran mielestä minun pitäisi leikkiä ;) Paitsi nyt, kun se on vähän väsynyt lenkin päälle. Tv:tä katsoessa eilen illalla leikin oikeastaan koko ajan samalla koiran kanssa.
Jumitun täällä muuten pelottavasti telkkarin ääreen. Kotona meillä ei ole tv:tä, joten täällä tulee jotenkin otettua yliannostus töllöttelystä.
Ja herkkua on täällä monenlaista... Äitillä oli viikonloppu vapaata ja nyt koko viikko töitä, joten hän teki kaikki herkut, mitä vaan voi, etukäteen viikonloppuna kaappiin. Tuöee syötyä ihan tolkuttomia määriä kaikkea. Huh huh.
Noh, ehkä elämässä on muutakin kuin joulukuun liikakilot...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti