Miten voikin olla ihminen näin kauhuissaan siitä, että pitäisi (tai "pitäisi") mennä salille. En tänään päässyt millään liikkeelle tietokoneen edestä ennen kuin poikaystävä tuli koulusta kaljan kautta kotiin. Kävelylle olisi tavallaan tehnyt mieli lähteä, mutta keksin senkin välttämiseksi hyviä tekosyitä: ulkona sataa, ei ole kunnon kävelykenkiä (sen sijaan noin kymmenet Converset kyllä, jotka kummasti tähän asti olen kelpuuttanut käevlykengiksi), "mä katon vielä tän yhen sähköpostin"...
Huomenna pitää herätä aikaisin, koska kurssi-ilmottautumiset. Luulin niiden olleen viime viikolla, mutta sittenkin vasta huomenna. Hyvä niin. Katselin tänään valmiiksi, mihin tahdon ilmottautua. Pari kivaa kurssia löytyi syksyn kestävän pakkopullajakson rinnalle kevennykseksi. Koska herään niin aikaisin, voisin saman tien lähteä kaupunkiin saakka hoitamaan hoitamattomia asioita... ja salin (soutulaitetta, kävelyä ja pyöräilyä) kautta saunaan, minkä jälkeen voinkin palkita itseni vaikka parilla keksillä ystävän tullessa kahville iltapäivästä.
Kuulostaapa loistavalta suunnitelmalta. Toivottavasti huomenna ei pelota yhtä paljon kuin tänään. En enää tahtoisi palata paniikkikohtausaikoihini.
Tsemppiä :) Pystyn kyllä samaistumaan suhun niin hyvin, oon itekkin aika salikammoinen. Auttaisko sulla jos ensin etsisit ihan itestään sen liikkumisen ilon, ennen ku menet salille? Mä en alussa voinut edes lenkkeillä kenenkään kanssa kun alkoi vaan ärsyttämään niin vietävästi...
VastaaPoistaHelpompaa musta on kuitenkin käydä salilla tai jumppatunnilla, jossa ei ole ketään tuttuja. Tuttujen kanssa liikkuessa sitten tulee sellainen olo, että kehtaako tässä hikoillakaan... mutta sitten taas toisaalta; tuntemattomien ihmisten ajatuksia on vaikeampi "lukea". Kavereista kuitenkin tietää, että niiden kanssa voi heittää läppää ylipainostaan ja niille voi avautua huonosta kunnostaan, mutta vieraiden ihmisten katseen alla tulee sellainen tunne, että siinä ne nyt nenänvarttaan pitkin katselee. Äh, onpas vaikeaa :P
VastaaPoista